Hyppää sisältöön

Yhdistyksen syyskokous 2023

Helsingin Ladun ja Polun syyskokous järjestettiin marraskuisena pakkasiltana keskiviikkona 15.11. Eiran aikuislukion tiloissa Iso-Roobertin kadulla. Kokoukseen oli mahdollista osallistua niin paikan päällä kuin etäyhteydenkin kautta ja mukana olikin jälleen kerran mukavan kokoinen osallistujajoukko. Syyskokouksen agendalla oli totutusti muun muassa ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä hallituksen jäsenten valinta. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jaana Halonen. Kiitokset Jaanalle vielä erittäin hyvästä puheenjohtajauudesta kokouksessa!

Ennen varsinaisen kokouksen avaamista, yhdistyksen puheenjohtaja Harri Jantunen jakoi yhdistyksen kiertopalkinnon, Tuukan Tuopin. Tuukan Tuoppi jaetaan puheenjohtajan valinnasta ansioituneelle vapaaehtoiselle. Tänä vuonna Tuukan Tuoppi jaettiin hallituksen jäsenelle ja pitkäaikaiselle retkijaoksen vetäjälle Hugh Fitzpatrickille. Kiitos arvokkaasta panoksestasi yhdistyksen toimintaan Hugh ja lämpimät onnittelut Tuukan Tuopista!

Toimintasuunnitelman ja talousarvion lisäksi kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin myös hallituksen esitys yhdistyksen uudesta strategiasta vuosille 2024–2028. Tulevan strategian painopisteinä tulevat olemaan talous, viestintä ja jäsenyys. Painopisteet ovat seuraavat:

JÄSENYYS

  • Houkutteleva jäsenyys
  • Vapaaehtoistoiminnan tukeminen
  • Nuorten saaminen mukaan

VIESTINTÄ

  • Tunnettuuden lisääminen
  • Viestinnän vakiinnuttaminen
  • Edunvalvonnan vahvistaminen

TALOUS

  • Taloudellisten toimintaedellytysten turvaaminen
  • Ennustettavuuden parantaminen.

Kokouksen loppupuolella oli jälleen uusien hallituksen jäsenten valinta. Tällä kertaa erovuorossa oli neljä hallituksen jäsentä. Lisäksi kauden aikana hallituksesta oli eronnut hallituksen jäsen, jonka tilalle hallitus esitti valittavaksi yhden jäsenen hallitukseen kauden 2024 loppuun. Yhteensä paikkoja hallitukseen oli siis jaossa viisi. Hallituksen paikoille kokouksessa valittiin yksimielisesti viisi uutta jäsentä hallitukseen. Jaakko Erkkola ja Marja-Liisa Niiranen valittiin jatkamaan kausille 2024–2025. Katja Arpalo ja Lauri Alanko valittiin uusiksi hallituksen jäseniksi kausille 2024–2025. Hallituksen jäseneksi kauden 2024 loppuun valittiin Satu Kurunsaari. Onnittelut kaikille!

Tänä vuonna yhdistyksen syyskokous sujui sutjakkaasti ja varsinainen kokous saatiin käytyä läpi alle tunnissa. Varsinaisen kokouksen jälkeen hallitukseen valitut henkilöt esittäytyivät vielä kokousväelle. Lisäksi kokouksen lopussa esittäytyi myös Maria-Elisa Salonsaari, joka aloittaa toiminnanjohtajan vanhempainvapaan sijaisena 1.12.2023 alkaen.

Kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille!

Tekstin kirjoitti Laura Juga.

Artikkelin kuva: Roine Piirainen / Kuvia Suomesta.

Jaa somessa:

Lisää aihealueeseen liittyen

Jäsenpalvelut

Jäsenenämme pääset nauttimaan monipuolisesta ulkoilusta ja yhdessäolosta, sekä runsaista jäseneduista. Samalla autat meitä järjestämään ulkoilutoimintaa ja edistämään sekä lasten että aikuisten luontosuhdetta ja hyvinvointia luonnossa.