Helsingin Ladun ja Polun sunnuntaina 5.2.2023 järjestämä Tiirismaan Laturetki osui mainioon säätilaan. Heinsuon urheilukeskuksessa oli 6 astetta pakkasta ja puolipilvistä, iltapäivällä pieni lumisade lisäsi talvista tunnelmaa.
Heinsuon urheilukeskukselta lähti kaksi ryhmää, toinen ryhmistä lähti ”helpoille” sinisille laduille ja toinen vaativille mustille laduille. Retkeen toi pientä jännitystä reitti, jotta pääsi helpoille laduille ja myös Tiiristuvan kioskille, piti hiihtää pätkä keskivaikeita (punaisia) kilpalatuja. Keskivaikeilla laduilla oli muikeita laskuja, osa pitkiä suoria laskuja, osa taas lyhyitä ja kaartuvia. Kaikki selvisivät ehjinä, vaikka muutama mukkelis makkelis -tilanne sattuikin. Maisemat olivat vaihtelevia ja ovat varmasti upeita myös kesällä. Ladut olivat upeassa kunnossa, kunnon latu-urat, mutta eivät liian kovat.
Varrassuon kierron yhteydessä isäntäseura Tiirismaan Latu oli järjestänyt mainion tarjoilun ja jopa nopeita suksien huoltotoimia, kiitos Hannulle ja muillekin!
Tiirismaan laturetki oli virkistävä ja tuntui useammastakin osallistujasta siltä kuin olisi ollut päiväretkeä pidemmällä hiihtolomalla. Ensikertalaiset pujahtivat porukkaan sulavasti ja bussimatkalla ehdittiin vaihtaa ajatuksia eri aihepiireistä.
Kiitos Helsingin Latu ja Polku ry oppaille Hughille, Matille ja Alisalle!
Teksti ja kuvat: Raili Heikkinen