Hyppää sisältöön

Pohjoinen valokuvaus -kurssi Kiilopäällä

Osallistuin Kiilopäällä  23-25.9. 2022 valokuvaaja Timo Junttilan vetämälle ”Pohjoinen valokuvaus” -kurssille.

Kurssin aluksi Timo esitteli monipuolisesti kameran toimintoja, kuten valotusaikojen, objektiivin aukkovalinnan ja valotusherkkyyden säätöjen vaikutuksia. Näitä asioita kokeiltiin käytännössä myöhemmin samana iltana omilla kameroilla ja lisäksi  kokeiltiin valon suunnan sekä kuvakulmien vaikutuksia lopulliseen kuvaan.

Kelopuu kohoaa korkeuksiin.

Lauantaiaamuna analysoimme edellisen päivän otoksia ja Timo jakoi lisää hyviä neuvoja kuvausaiheiden ja tekniikoiden tiimoilta. Tämän jälkeen patikoimme Kirkkokurun ohitse Sivakkaojan taukopaikalle. Matkan varrella kuvasimme maisemia ja kasvistoa. Sivakkaojan taukopaikalla vieraili myös lapintiaisia ja kuukkeleita, joita onnistuimme kuvaamaan lähietäisyydeltä. 

Kuukkeli puussa
Kuukkeli puussa

Lounaan jälkeen patikoimme kiertoreittiä Kiilopään huipulle (546 metriä). Upeiden maisemien lisäksi kameraan tallentui kuvia riekoista ja kiirunoista. Huipulta avautuivat hienot näkymät moneen suuntaan ja seurueemme pääsi kokeilemaan muun muassa valon suunnan vaikutusta valokuvaan.

Riekko tunturissa

Sunnuntaina, aamuisen kuvasaldon analysoinnin jälkeen, teimme vielä lyhyen kävelyretken Vasapolkua pitkin Kiilopuron maisemissa tutkiskellen sommittelun vaikutusta valokuvaan.

Mielestäni valokuvauskurssi oli hyvin suunniteltu, monipuolinen ja se sopi hyvin niin  aloittelijoille kuin myös enemmän kameraa käyttäneille.

Tunturimaisema horisotnissa
Upea tunturimaisema

Suomen ladun Kiilopäällä majoitus- ja ravintolapalvelut toimivat erinomaisesti. Vaikka Kiilopäällä majoittui ja liikkui paljon myös eri liikuntamuotojen harrastajia, ei se silti vaikuttanut massaturismipaikalta. Erityisesti jäi myös mieleeni savusauna ja mahdollisuus saunomisen yhteydessä pulahtaa viileään Kiilopuroon. 

Heikki Rajala, Helsinki

(Valokuvat: Heikki Rajala & Ansa Majuri)

Jaa somessa:

Lisää aihealueeseen liittyen

Jäsenpalvelut

Jäsenenämme pääset nauttimaan monipuolisesta ulkoilusta ja yhdessäolosta, sekä runsaista jäseneduista. Samalla autat meitä järjestämään ulkoilutoimintaa ja edistämään sekä lasten että aikuisten luontosuhdetta ja hyvinvointia luonnossa.